Helmin tyypillinen arkipäivä

Arkiaamuna herään kuudelta jo kovin rasittavaksi käyneeseen herätysääneen. Jaloilleni päästyäni painan tietokoneen virtanappia ja jatkan matkaani suihkuun.  Aamuinen asunto tuntuu kalman kylmältä, joten vaatevalintoihin en viitsisi käyttää kahta minuuttia enempää.

                              Unohdun selaamaan Twitter-feediä n. 20 minuutin ajaksi ja mahani ilmoittaa olemassaolostaan surkealla murinalla. Aamupalaksi kelpuutan oikeastaan mitä tahansa kaapista löytyvää, oli se sitten kunnon kaurapuuro tai säälittävä annos edellispäivän makaronimössöä. Ruuan ahdan leipäläpeeni perinteisesti YouTube-videoita tai Netflixiä katsellen.

                             Tässä vaiheessa huomaan, että kello lähestyy uhkaavasti puoli kahdeksaa. Puhdistan plakit ja ruuanmurut hampaistani ja ampaisen koulurepun kimppuun. Pahimmassa tapauksessa sieltä löytyy järkäleen painoisen läppärin lisäksi lukiokirjat - selkä kiittää sitten iltapäivällä.

Hyvä esimerkki tyypillisestä maanantaistani

                             Ihanan aamukuuran pyörän penkillä huomaan tietenkin vasta silloin, kun kosteus penkistä on siirtänyt sukkahousujeni takamukseen. Yritän vältellä ihmisiä koulumatkallani mahdollisimman paljon. Pyörästäni varastettiin soittokello vuosi sitten, enkä kuitenkaan – suomalaisuuttani kunnioittaen – uskalla huutaen pyytää ihmisiä väistymään.

                             Koulupäivän alkajaisiksi vien pyöräni päivän ajaksi lepäämään ja siirryn koululuokkaan. Mielenkiinto koulupäivään voi vaihdella nollasta sataan. Joskus pääsee heti aamusta tekemään luovaa työtä ihan itse, joskus taas pääsen pinnistelemään jokaisella solullani jotta aivoni prosessoisivat edes murto-osan korviini kuuluvasta teoriaopetuksesta.

                             Yleensä vatsa alkaa vaatia apetta jo ensimmäisillä tunneilla, joten ruokailu on usein koulupäiväni kohokohta. Vaikkei pääruoka aina miellytä, löytyy linjastolta aina jotain purtavaa. Vaalea leipä voideltuna carbonara-tuorejuustolla on ehdoton must have, joka löytyy aina tarjottimeltani.

                             Ruokatunnin jälkeen alan valmistautua lukiolle siirtymiseen, se on näitä kaksoistutkinnon iloja. Pyörällä räntäsateessa hieman alle kolmen kilometrin matka ei tunnu mahdottomuudelta, mutta sitäkin uuvuttavammalta. Tähän päälle vielä kaksi lukion 75 minuutin erittäin teoriapohjaista tuntia ja olen koulupäivän päätteeksi aivan puhki.

                             Koulun jälkeen pyyhkäisen pyörällä poikaystäväni luokse. Pyörän pihalla lukittuani muistan, etten tainnut käydä koko koulupäivän aikana vessassa. Edessäni on yksi päivän hirveimpiä koettelemuksia: ylimpään kerrokseen kipittely armottomassa pissahädässä. Kämppään päästyäni voin kuitenkin tuntea itseni sankariksi – minä tein sen taas.

                             Poikaystävä saa vain pikaisen pusun tervehdykseksi, sillä minulla on taas armoton nälkä. Nakkaan ruisleipäviipaleet paahtimeen ja kasaan tietokonepöydälleni jääkaapista löytyviä hedelmiä. Rentoudun katsomalla Netflixiä ja nauttien kylläisyyden tunteesta. Valitsemani kiivit ovat yleensä joko aivan liian kovia syötäväksi tai koostumus leviää käsiin heti kiivin avaamisen jälkeen.

                            Loppuilta menee erilaiseen häsläämisen eri muotoihin. Yritän kovasti miettiä, mitä hauskaa ja luovaa voisin vapaa-ajallani tehdä. Kun mitään ei keksi, kellon tuijottelu tuntuu antavan viisareille aina vain lisää vauhtia. Loppujen lopuksi päädyn pelaamaan League of Legendsiä poikaystäväni ja ystäväni kanssa, joka onkin yksi vapaa-aikani kohokohdista. Saa olla oma itsensä, saa hekottaa keuhkot kipeäksi ja pelata sydämensä kyllyydestä.

                             Peiton alle möngerrän joka ilta kello kymmenen aikoihin.  Joskus saan viereeni oman elävän nallekarhuni, joskus taas muutaman pusun hyvän yön toivotukseksi, kun tämä nallekarhu vetäytyy vielä muutamaksi tunniksi Counter-Striken maailmaan. Ajatuksieni virta saattaa minut hellästi unten maille.